lauantai 28. maaliskuuta 2015

AIKA MONTA NOITAA...

Aika monta noitaa hiipi aivan hiljaa rappusilla tirskuen.
Aika monta noitaa hiipi aivan hiljaa luokse ovikellojen.

Koska ovi aukeaa?
Koska jonkun nähdä saan?
Koska yhtä aikaa huudetaan, 
päästäänkö me virpomaan?


Huomenna ne taas liikkuu, pienet noidat nimittäin. :)
Muistan itsekin lapsuudesta tuon jännityksen kutkutuksen, 
kun oven takana odoteltiin, kuka oven avaa ja mitä herkkua pannuun pudotetaan.
En kyllä muista, että oltaisiin kovasti kyselty, että saako virpoa?
Heti, kun ovi aukesi, alettiin suoraan loruilemaan.



On kestänyt todella kauan tottua ja muistaa, että täällä päin virpojat soittelevat ovikelloja jo huomenna eli palmusunnuntaina. 
Vaikka olenkin jo reilut 20 vuotta sitten muuttanut Pohjanmaalta pois, tulee silti yhä "yllättäen" tämä virpomispäivä.
Pohjanmaalla käydään virpomassa pääsiäislauantaina.

Mutta nyt olen muistanut ja varautunut pikku virpojien vierailuun. :)
Ovikellon onkin parasta soida tiheästi... Minähän en noita herkkuja syö! :D
Taitaapa täältä tosin löytyä kaksi innokasta syömäriä, jos herkkuja jää jäljelle.

Minusta on ihan hauskaa, kun käy virpojia.
Moni tuttavapiiristä ottaa ovikellonkin pois, ettei virpojat soittele ovella. :)
Meillä ei esikoinen pienempänä koskaan innostunut virpomaan ja kuopus on vielä liian pieni siihen puuhaan.
Minua ei tämä pääsiäisperinne haittaa.

Mitkäs fiilikset teillä on?


Hauskaa viikonlopun jatkoa!
Muistaakaa siirtää kelloja kesää kohti ensi yönä!

Terhi





tiistai 24. maaliskuuta 2015

TYÖPISTEELLÄ

Tammikuun alussa hankin itselleni String Systemin työpisteen.
Ajatuksena oli laittaa se olohuoneen ja makuuhuoneen väliselle pienelle seinälle, 
jossa on nyt Hay Hee-tuoli, mutta eipä se siihen sopinutkaan.
Vaikka moneen kertaan sen mittasin ja paikoilleen ajatuksissani asetin, olin silti tehnyt mittavirheen.

Koska hylly ja sen osat nyt nököttivat olkkarin lattialla, en missään tapauksessa aikonut sitä palauttaa.
En, vaikka miehen mielestä se olikin "melkoinen rimpula".

Mies sitten lopulta ehdotti, että laitetaanko se makuuhuoneeseen?
No, laitetaan!
Ja siellä se nyt on ja sopii sinne aivan täydellisesti.



Huomasitte ehkä tuon ergonomisen työtuolini...? :D
Tuo porrasjakkara on siinä väliaikaissäilytyksessä.
Uusi tuoli kotiutuu kohta.



Terhi


maanantai 23. maaliskuuta 2015

PÄÄSIÄISVALMISTELUJA

Viime perjantaina istutimme pääsiäisruohot Nooan kanssa.
Istutan yleensä ohran siemeniä, koska ne kasvavat nopeampaa ja niistä tulee tukevampi ruoho.
Viikonlopun ahkera kastelu ja "valohoito", ovat jo tuottaneet tulosta.
Ensimmäiset vihreät jo pilkistävät mullan ja siementen seasta. :)




Laitoin ulos narsisseja ja toin myös yhden kukan sisälle.
Se hujahtikin valtavasti pituutta ja kukat aukesivat yhden yön aikana, kun se pääsi läpimiin sisätiloihin.


Pääsiäiskoristeita laitettiin jo muutenkin hiukan esille.
Ihmeellisesti katoavat nuo pienet suklaamunat tuolta kukon ja pupun sisältä...?


Myös kuistilla olevat pajunkissat saivat koristeita oksilleen.


Kovasti uhattiin, että takatalvi saapuisi tänään tänne.
Viikonloppuna katsoin säätiedotuksia ja tälle päivälle oli ennustettu lunta oikein kunnolla.
Juuri vilkaisin sääkarttoja uudelleen ja kaikki lumihiutaleet olivat kartalta kadonneet.
Onneksi!

Hyytävän kylmä ulkona kuitenkin on. 
Vaikka mittarissa oli +2 astetta, teki pohjoistuuli säästä jäätävän.
Kyllä nyt on ihana lämmitellä takkatulen äärellä.

Viikonloppuna heiluin maalipensselin kanssa, nyt projekti alkaa olla valmis...
Vielä pientä siistimistä ja teippien irrottelua,
sitten paljastan teillekin, mitä täällä on maalailtu. :)

Kivaa maanantaita !

Terhi





keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

PUKY - POTKUPYÖRÄ


Postipoika toi viime viikolla tilaamani PUKY:n potkupyörän Nooalle.
Miten loistava keksintö tuo vekkuli pyörä onkaan!

Potkupyörässä ei siis tietenkään ole polkimia lainkaan, vaan lapsi potkuttaa itse vauhtia.
Meillä Nooa on nyt aluksi opetellut potkupyörän ohjaamista, eikä alkuun edes istunut satulassa, 
vaan käveli pyörä jalkojen välissä.
Nyt hän jo istuu satulassa ja potkuttelee varovasti eteenpäin.
Tasapaino ja motoriikka kehittyvät kuin itsestään tosi nopeasti.
Voin vain kuvitella mikä vauhti meillä kohta on (lapsi potkuttelee ja äiti juoksee kieli vyön alla perässä...).

Myös epätasaisessa maastossa potkupyörällä pärjää hyvin, koska lapsi pitää itse pyörää pystyssä, 
eikä pyörä näin ollen kaadu kuoppaisella tiellä tai jää sutimaan tyhjää, kuten apupyörillä varustettu polkupyörä. 

Myöhemmin, kun siirrytään omaan polkupyörään, ei luultavammin tarvita apupyöriä lainkaan, 
kun tasapaino on niin hyvin kehittynyt potkupyörän kanssa.


Vertailin potkupyöriä aika paljon, ennen ostopäätöksen tekemistä.
Tosi monessa merkissä, etenkien pojille tarkoitetussa pyörässä oli tosi korkea tuo keskitanko.
PUKY:ssa ei todellakaan ole sitä ongelmaa.
Pienikin lapsi pääsee itse hyvin pyörän selkään.
PUKY oli saanut hyviä arvosteluja ja muitakin kehuja, siksi päädyimme siihen. 

Ja onhan tuo pyörä vaan niin syötävän suloinen! :)



Nooan pyörän väri on pirteä kiwi.
Ja samaa sävyä on myös viime kesänä ostettu pyöräilykypäräkin. :)



Kyllä nyt kelpaa kruisailla. :)

Terhi







maanantai 16. maaliskuuta 2015

PAJUNKISSAT

Yksi varma kevään ja heräävän luonnon merkki on pajunkissat.
Kävin eilen keräämässä jo muutaman oksan maljakkoon.
Vettä en maljakkoon laita, etteivät kasva liikaa. 
Ja täällä taitaisi, ainakin teini pärskiä tauotta, mikäli pajunoksat veteen laittaisi.

Ihan vielä en myöskään ripustanut koristemunia oksille roikkumaan.
Nautitaan ensin vain pehmoiseten kissojen kauneudesta.
Pääsiäisruohon istutus ja oksien koristelu ovat varmaankin loppuviikon ohjelmassa. :)




Viikonloppuna ostettiin molemmille, minulle ja Nooalle, uudet pyörät.
Taas on niin upea keli, että taidetaan lähteä ulos heti, kun aamun lastenohjelmat loppuvat.
Tehdään aamun pyörälenkki ja taidanpa tarttua vielä vähän haravaan.
Meidän pihassa riittää haravoimista, mutta kun urakan jakaa useammalle päivälle, 
ei sekään tunnu ylitsepääsemättömältä tehtävältä. 

Ja aikaisin, kun herää, ehtii paljon tehdä. :)

Aurinkoista viikonalkua!

Terhi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

HÄN ON TÄÄLLÄ TAAS...

Hän on todellakin tullut takaisin, nimittäin Neiti Kevät.
Ja hän on tuonut mukanaan aurinkoa, valoa, lämpöä, pieniä silmuja ja kevään tuoksuja.
Ja ensimmäiset pisamat nenän päähän.
Kaikista Neiti Kevään tuomisista johtuen, itselläkin on energiaa, melkeinpä muille jakaa.

Sormet jo syyhyä päästä puutarhahommiin. Ötökkäkammostani huolimatta. :)
Tilattiin juuri ystävän kanssa Viherpeukalolta kasveja. 
Hieman keväämmällä teen kukkapenkin tuonne puuvajan sivulle.
Sinne tilasin pioneja, liljoja ja kuunliljoja.

Tänään ollaan oltu pihalla koko päivä, upeassa auringon paisteessa.
Harvoin sitä on maaliskuun puolessa välissä haravoitu täysin lumetonta pihaa.
Leikkasin myös pensasaidan ja levitin lisää kuorikatetta pensaiden juurelle, 
Lakaistiin kivetykset pienestä sorasta ja huputettiin havukasveja.
Välillä piti käydä hiekkalaatikkoleipomolla. Valmistin noin 150 hiekkakakkua...




Tähän kuvaan kiteytyy hyvin meidän pihan lumitilanne... :)
Tokihan maa on vielä osittain jäässä, mutta lunta ei enää ole.
Tänä vuonna lumi sulikin ihan ennätysvauhtia!



Säätiedotuksen mukaan aurinko ilahduttaa meitä vielä useamman päivän ajan.
Toki varmaan saadaan vielä jokunen lumisade tänne eteläänkin (valitettavasti).
Mutta, äh, ei mietitä sitä nyt! :)

Hän on täällä taas,
kuinka sua kaipasin.
Täällä taas,
talven yli odotin.
Ja täällä taas,
Neiti Kevät on tullut takaisin.

-Sir Elwoodin Hiljaiset Värit-

Terhi



lauantai 14. maaliskuuta 2015

ILOA ESPANJASTA

 Mantelilaaksosta Susanna lähetti minulle iloa kevääseen ja kesään.
Susanna kirjoittaa ihastuttavaa blogiaan Espanjan auringon alta.


Kauniissa kortissa oli Susannan oma runo:

Kesäheinä, suukkosuu,
auringonkehrään kellahtaa,
sulkee silmät ja hymyilee!
Lämpö poskilla viivähtää,
varpaita heinät kutittaa.
Kesän voi ihollaan aistia,
tuulen hiuksissaan tuntea!


Kesällä minunkin varpaita koristaa pienet kukkaset.
Upotan varpaat lämpimään hiekkaan, 
ajatuksissani ehkä minäkin olen Espanjan auringon alla...


Kiitos, kun ilahdutit Susanna!

Terhi

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

LEMPILAKANAT


Petasin tänä aamuna sänkyyn pirteän keltaiset Marimekon Tasaraita-lakanat.
Ehdottomasti minun lempparit!
Raikkaan raidalliset lakanat ovat pehmoista, puuvillasta valmistettua trikoota.
Nämä lakanat ovat olleet meillä käytössä jo parin vuoden ajan ja edelleen ne ovat yhtä pehmoiset, kuin uusinakin.



Ihanan pirteät, etenkin näin sateisena ja harmaana päivänä.

Ostin taannoin Hobby Hallista aivan ihanat siipi-tyynyt.
Luulin, että tyynyssä olisi pieniä metalliniittejä, mutta ilmeisesti metallikuvio onkin joku tarra?
 Tai sitten kuvio on silitetty tyynyliinaan?
Harmittavasti tyynystä lähtee ihan koko ajan noita pieniä kuvion osia irti.
Mietin, että irrottaisin tyynystä kaikki nuo metallipallerot ja valmistaisin jonkun
sabluunan, jonka avulla voisin painaa tyynyliinoihin vastaavanlaisen siipikuvion.
Vaikka tyynyjä ei käytetä, kuin vain sängyn "koristeena", 
on valkoinen väri tietenkin arka ja pakkohan näitäkin tyynyliinoja on joskus pestä.
Eikä taatusti olisi kuviosta mitään jäljellä, 
mikäli nämä koneeseen laittaisin...




Aurinkoisia ajatuksia, tähän harmaaseen sunnuntaihin!
Ja kivaa naistenpäivää!

Terhi

lauantai 7. maaliskuuta 2015

KAUNIS, MUTTA NIIN KAMALAN HAJUINEN...


Haettiin Tallinnasta vielä ennen kotiin lähtöä kukkia.
Ostin muutaman liljan ja pari gerberaa.
Lilja on niin kaunis kukka, mutta olin täysin unohtanut sen tuoksun!
Ei kyllä minun nenääni hivele.

Vaikka leikkasin heti kukkien auettua ruskeat heteet pois oli tuoksu todella voimakas.
Valkoiset liljat jouduin jo heittämään pois, vaikka kaikki nuput eivät olleet edes avautuneet vielä.


Lilja on viihtyy hyvin viileässä ja siitä on iloa pitkäksi aikaa, mikäli vain sietää voimakasta tuoksua.
Valkoiset liljat oavatkin kaikken voimakkaimmin tuoksuvia.
Seuraavalla kerralla täytyy ostaa liljoja, jotka eivät tuoksu.
Niitäkin onneksi on.
Vieläkään ei ole kaikki nuput auenneet ja kotiutumisesta on lähes viikko.

Tallinnassa kukat olivat paljon edullisempia, kuin Suomessa.
Paitsi tulppaanit. Ne maksoivat siellä 0,80€-1€/kpl. 
Täällä saattaa saada viidellä eurolla kaksi kimppua.
Tuollainen iso liljanoksa, jossa oli 4-5 kukkaa maksoi 3-4€/oksa.
Gerberat maksoivat 1,50-2€/kpl.


Ostin myös pienen kimpun kahdella eurolla.
Kimpussa on yksi iso ruusu ja puolukan varpuja.
Yksinkertaisen kaunis.



Terhi



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

SININE SALONG SPA

Viime viikonlopun reissu Tallinnaan koostui erilaisista hemmotteluhoidoista, shoppailusta ja ihan vaan oleilusta.
Olimme etukäteen varanneet erilaisia hoitoja, hotelliamme vastapäätä sijaitsevasta Sinine Salong Spa:sta.



Kävimme syömässä ennen hoitoihin menoa, joten hoitolan rauhallinen ja rentouttava ilmapiiri tuntui aivan täydelliseltä.
Hämärä valaistus, kynttilöitä ja rauhallista musiikkia.
Täydellistä!

Ensimmäiseksi kävimme jalkahoidossa.
Olimme varanneet duo-huoneen, jossa istuimme valtavissa nojatuoleissa vierekkäin, 
lähes nirvanaan vajoten, jalkojen ja mielen rentoutuessa.




Seuraavaksi oli vuorossa klassinen kokovartalohieronta ja uudet ripset ja kulmat.
Aikainen aamuherätys, matkustaminen, shoppailu ja täysi vatsa ja erittäin rentoutunut olo, 
sai aikaan sen, että minä nukahdin ripsien laitossa! :)


Lauantaina kävimme aamupalalla hyvin freesinä...
Aamupalan jälkeen palasimme Siniseen Salonkiin meikkaukseen ja kampauksen laittoon.
Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Edellis iltana hemmotellut jalat joutuivat lujille, kun shoppailimme k-o-k-o päivän!
Palasimme hotelliin vasta illalla.
Ja voin kertoa, että suihkun jälkeen sänkyihin kaatui kaksi hyvin uupunutta shoppailijaa. :)

Hetken mietimme, että olisimme käyneet vielä sunnuntai aamuna kasvohoidossa.
Päätimme kuitenkin jättää seuraavallekin kerralle jotain 
ja piipahdimme Vanhassa kaupungissa pikaisesti kukkaostoksilla, ennen kotiin paluuta.

Tämä viikonloppu tuli niin tarpeeseen!
Jokainen ansaitsee aina välillä pientä hemmottelua.

Seuraava reissu on jo suunnitteilla... :)

Terhi







tiistai 3. maaliskuuta 2015

HEMMOTTELUVIIKONLOPPU TALLINNASSA

Vietimme viime viikonlopun ystäväni kanssa Tallinnassa.
Ilman lapsia. Ilman miehiä.

Lähdimme aikaisin perjantai-aamuna kohti Tallinnaa. 
Huoneen olimme varanneet uudesta Sokos Hotel Estoriasta.
Estoria sijaitsee ihan Viru-hotellin vieressä eli hyvin keskeisellä paikalla.
Estoriasta pääse sisäkäytävää pitkin Virun puolelle ja myös Virukeskuksen kauppoihin.
Heti saavuttuamme kävimme kirjautumassa hotelliin ja ajattelimme viedä laukut hotellin säilöön, 
mutta yllätykseksemme saimmekin huoneen heti!



Huone oli ihanan värikäs ja raikas. 
Vallitsevat värit olivat oranssi ja limen vihreä.
Yleensä hotellihuoneet ovat hyvin neutraaleja ja sängyistä löytyy valkoiset lakanat.
Näissä värikkäissä lakanoissa ja Nasan kehittelemissä vuoteissa sai hyvät unet. 





Meidän huoneemme sijaitsi loistavalla paikalla.
Pienen käytävän varrella oli vain kaksi huonetta, joista toinen oli meidän. 
Huoneemme läheisyydessä oli myös lounge-tila, jossa oli sohvaryhmä, nojatuoleja, kirjahylly ja kahviautomaatti,
josta sai jos jonkinmoista kahvia.
Pöydällä oli koko ajan vesipulloja, konvehteja, keksejä, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tarjolla.
Myös huoneessamme oli Cupsolo-keitin.
Minkäänlaista ääntä tai meteliä en kuullut koko viikonlopun aikana käytävältä tai muista huoneista.
Ehkäpä juhlakansa oli majoittunut Viru-hotellin puolelle. ;)



Meidän viikonloppuumme ei siis valvomista armotonta biletystä kuulunut,
 päinvastoin, olimme unten mailla jo hyvissä ajoin. :)
Viikonloppu oli pyhitetty hemmotteluhoidoille, shoppailulle ja hyvälle ruualle parhaassa seurassa.
Paljon puhetta ja naurua.
Ihan parasta!

Kiitos rakas ystävä, aivan huikeasta viikonlopusta!

Terhi