sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

HÄN ON TÄÄLLÄ TAAS...

Hän on todellakin tullut takaisin, nimittäin Neiti Kevät.
Ja hän on tuonut mukanaan aurinkoa, valoa, lämpöä, pieniä silmuja ja kevään tuoksuja.
Ja ensimmäiset pisamat nenän päähän.
Kaikista Neiti Kevään tuomisista johtuen, itselläkin on energiaa, melkeinpä muille jakaa.

Sormet jo syyhyä päästä puutarhahommiin. Ötökkäkammostani huolimatta. :)
Tilattiin juuri ystävän kanssa Viherpeukalolta kasveja. 
Hieman keväämmällä teen kukkapenkin tuonne puuvajan sivulle.
Sinne tilasin pioneja, liljoja ja kuunliljoja.

Tänään ollaan oltu pihalla koko päivä, upeassa auringon paisteessa.
Harvoin sitä on maaliskuun puolessa välissä haravoitu täysin lumetonta pihaa.
Leikkasin myös pensasaidan ja levitin lisää kuorikatetta pensaiden juurelle, 
Lakaistiin kivetykset pienestä sorasta ja huputettiin havukasveja.
Välillä piti käydä hiekkalaatikkoleipomolla. Valmistin noin 150 hiekkakakkua...




Tähän kuvaan kiteytyy hyvin meidän pihan lumitilanne... :)
Tokihan maa on vielä osittain jäässä, mutta lunta ei enää ole.
Tänä vuonna lumi sulikin ihan ennätysvauhtia!



Säätiedotuksen mukaan aurinko ilahduttaa meitä vielä useamman päivän ajan.
Toki varmaan saadaan vielä jokunen lumisade tänne eteläänkin (valitettavasti).
Mutta, äh, ei mietitä sitä nyt! :)

Hän on täällä taas,
kuinka sua kaipasin.
Täällä taas,
talven yli odotin.
Ja täällä taas,
Neiti Kevät on tullut takaisin.

-Sir Elwoodin Hiljaiset Värit-

Terhi



6 kommenttia:

  1. Ihana aurinko ja kevät! Teillä onnekkailla ei ole lunta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on auringolla kyllä hemmoteltu oikein urakalla. Meillä on niin aurinkoinen, mutta myös todella tuulinen tontti, joten lumet yleensä häviääkin aika vauhdilla. Tänä keväänä ne kyllä todellakin hävisi ennätysnopeasti! :)

      Poista
  2. Teillä on niin nätti piha. Ihanaa kun aurinko paistaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Mutta kyllä se meilläkin on vielä ihan kesken... Jostain syystä en kuvannut tallin edustaa ollenkaan. ;) No, jospa se asfaltti saataisiin tulevana kesänä...

      Poista
  3. Tulin heti vastavierailulle ja mikä ihana blogi täältä löytyikään - jäin heti lukijaksi! Voi teillä on lumitilanne jo noin hyvä ja pääsee siistimään pihaa. Meillä voisi järjestää vielä hiihtokisatkin ;). Ihanaa kevättä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Villa Laukkaan Tarja! :) Täällä tosiaan on kevät jo aika pitkällä, ehkäpä sitä lunta vielä tulee, mutta onneksi se sulaa samantien pois. Ihania kevät päiviä sinullekin! <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit!